Joitakin Orkla Foods Finlandin maahantuomia tuotteita voi etsiä vaikkapa osoitteesta www.suomikauppa.fi.

Elintarvikkeessa oleva parasta ennen -päivämäärä kertoo, kuinka kauan avaamaton tuote säilyy oikein säilytettynä moitteettomana ja säilyttää sille tyypilliset ominaisuutensa. Tuotteen valmistajana / maahantuojana takaamme avaamattoman tuotteen laadun parasta ennen- päivämäärään asti, mutta tuotetta voi vielä tämän päivämääränkin jälkeen käyttää niin kauan kuin se on aistinvaraisilta ominaisuuksiltaan kelvollinen. Tämä aika saattaa vaihdella suurestikin tuotteesta riippuen. Tuotetta on aina hyvä haistaa ja maistaa ennen käyttöä ja heittää pois, mikäli se vaikuttaa epäilyttävältä.

Kallen mätitahna tehdään sokerisuolatusta, savustetusta turskan mädistä ja kasviöljystä. Turska pyydetään keväällä ja mäti sokerisuolataan ja kypsytetään puutynnyreissä lähes puoli vuotta. Kypsä mäti kuivataan ja savustetaan kevyesti. Valmistuksen loppuvaiheessa lisätään rapsiöljy ja mausteet. Suolaa Kallen mätitahnassa on n. 5,3 %. Kalasta valmistetut tuotteet vaativat kylmäsäilytyksestä huolimatta tietyn määrän suolaa säilyäkseen hyvin.

Rapsi (Brassica napus oleifera) on rypsin (Brassica rapa oleifera) sukuinen öljykasvi. Lopputuotteet eli niistä saatava kasviöljy on ominaisuuksiltaan käytännössä identtistä. Rypsi menestyy myös melko pohjoisilla kasvualueilla, rapsia taas viljellään enemmän myös eteläisillä aluilla, jossa se pärjää paremmin.

Ruotsin markkinoilla tämä tuote on nimeltään “Kalles Kaviar”. Kaviaari-nimitys ei ole Suomessa käytössä siksi, että se johtaisi kuluttajia harhaan. Kaviaari on tiettyjen sampilajikkeiden mätiä, kun taas Kallen Mätitahnassa on turskanmätiä.

Sokerisuolaus on perinteinen säilöntämenetelmä, joka on laajimmin käytössä sillintuotannossa. Sokerisuolatun mädin prosessissa turskakalojen mätipussit ladotaan kerroksittain tynnyreihin sokeri-suolaseoksen kanssa. Seuraavana päivänä tynnyrit täytetään suolaliuoksella, jonka tulee peittää mätipussit kokonaan. Sokeria käytetään n. 6 kg/100 kg ja suolaa n. 13 kg/100 kg mätiä. Mätiä kypsytetään kylmäsäilytettynä tynnyreissä kuukausia ennen varsinaista lopputuotteen valmistamista. Mätipussit avataan ja sokerisuolatut mätipallerot puhdistetaan ja separoidaan. Lopuksi puhdistettu mäti sekoitetaan muiden aineksien kanssa massaksi ja pakataan alumiinituubeihin.

Sokeria lisätään sokerisuolausprosessissa mätiin 6 g /100 g. Muu sokeri tarvitaan tuomaan haluttua makua, rakennetta ja osin myös säilyvyyttä.

Turskasta (Gadus morhua). Turska on peräisin Norjasta, käytännössä kalastusalueelta FAO 27, johon kuuluvat myös muiden muassa Pohjanmeri, Norjanmeri ja Koillis-Atlantti. Kalathan liikkuvat paljon. Kallen mätitahnan mädillä on kestävästä kalastuksesta kertova MSC-sertifikaatti.

Tuotteissa on sama koostumus pakkauskoosta riippumatta.

Avattuna Kallen mätitahna säilyy jääkaapissa jopa useita viikkoja. Säilymisaikaan vaikuttavat erilaiset seikat, kuten se, miten lähellä parasta ennen -päiväys on ja kuinka kauan tuotetta sen käytön yhteydessä pidetään huoneenlämmössä. Elintarvikkeen aistinvaraisia ominaisuuksia kannattaa aina tarkkailla, eli tuotetta on aina hyvä haistaa ja maistaa ennen käyttöä ja laittaa pois, mikäli tuote vaikuttaa epäilyttävältä.

Orkla Foodsin tuotteet eivät sisällä geenimuunneltuja raaka-aineita (GMO).